Tajuttuaan, ettei nyt ole aika jäädä pohtimaan tekoaan, vaan hänen on saatava Mikhail kiinni ennen kuin tämä on juossut liian kauas. Päästyään pihalle hän näki, kuinka Mikhail oli juuri katoamassa alamäkeen. "MIKHAIL! ODOTA!", Joakim huusi, mutta poika vain jatkoi juoksemistaan. Joakim lähti juoksemaan minkä jaloistaan pääsi, mutta kun hän pääsi alamäelle, oli Mikhail jo juossut niin kauas, että Joakim hädin tuskin enää erotti tätä lumisateen seasta. "Perhana, miksi tätä lunta pyryttää silloin, kuin ei tarvitsisi.", Joakim kirosi mielessään. Juostuaan risteykselle, Joakim ei nähnyt enää Mikhailia missään. Hän yritti löytää hangesta jalanjälkiä, mutta lumisade oli jo kerennyt peittää kaikki mahdolliset jäljet alleen. "Voi Mikhail...", Joakim pidätteli itkua ja yritti etsiä katseellaan poikaa horisontista. Pian hänen katseensa osui tiheään pensaikkoon risteyksen toisella puolella. "Olisiko hän voinut mennä tuonne piiloon?"