Osa 3: Vainoharhaista vauva-arkea

Toettuaan synnytyksestä Joakim tajusi, ettei hän oikeasti tiennyt yhtikäs mitään vauvojen hoidosta. Hän ei ollut ikinä ennen edes pidellyt vauvaa sylissään ennen tätä hetkeä.

Joakim laski vauvan lattialle varovasti ja yritti epätoivoisesti keksiä, mitä hänen pitäisi tehdä. Hänen pitäisi jostain ostaa kehto ja muita vauvanhoitotarpeita, mutta hän ei haluaisi kenenkään saavan tietää, että hänellä on vauva. Hän ei nimittäin tiedä, miten selittäisi ihmisille, miten hän, yksinäinen mies, olisi vauvan saanut. Ja vieläpä vihreän vauvan kaiken kukkuraksi.

Lopulta hän keksi, miten voisi käydä kaupungilla ostoksilla ilman, että kukaan saisi tietää sen olevan hän. Hän pukisi päälleen valeasun, jotta häntä ei tunnistettaisi.

"Noniin, pikku nyyttinen, lähdetäänpäs ostoksille.", Joakim sanoi nostaessaan vauvaa syliinsä. Hän veti vauvan ympärillä olevaa kangasta hieman enemmän vauvan kasvojen eteen suojaksi, ettei tämän vihreys näkyisi niin hyvin.

Koska Joakimista tuntui koko ajan siltä, että kohta joku jostain ilmestyisi kysymään häneltä vihreästä vauvasta, hän päätti oikaista takapihaltaan lähtevän alamäen kautta kaupunkiin. Joakim saattoi hieman olla vainoharhainen, mutta hänellä oli kova tarve ja halu suojella vastasyntynyttä kaikilta mahdollisilta ja mahdottomilta vaaroilta, joita hänen mielensä keksi koko ajan lisää.

Kävelymatka kestikin ajateltua pidempään, ja aurinko oli jo painunut mailleen ennen kuin Joakim pääsi keskustaan asti. Pimeys oli tosin tässä tilanteessa hänelle etu, sillä nyt olisi vaikeampi erottaa vauvan poikkeavaa ihonsävyä.

Joakim ja vauva selvisivät ongelmitta kauppaan asti. Joakimilla ei ollut hirveästi säästöjä, mutta hänen rahansa riittivät juuri kehtoon, tuttipulloon sekä vaippoihin. Hän sopi myyjän kanssa, että ostokset toimitettaisiin kotiinkuljetuksella hänen luokseen. Hän ei tosin antanut oikeaa osoitettaan vaan läheisen tyhjän tontin osoitteen peläten, että muuten joku yhdistäisi nämä ostokset häneen.

Myös takaisin tullessaan Joakim käveli, ja kun hän viimein pääsi kotiin, hän näki ostoksiensa lojuvan paketeissa läheisellä tontilla. Hän vei ensin vauvan sisälle hänen sängylleen makoilemaan, ja sitten kävi hakemassa paketit sisälle.

Kehto olikin helppo koota, ja Joakimilla ei siinä kauaa nokka tuhissut. Hän asetteli kehdon Palleron häkin vierelle, jotta se olisi lähellä hänen petiään.

Kun Joakim oli laskemassa vauvaa kehtoon, tämä alkoi parkumaan mitä omituisemmalla äänellä. Ääni oli tunnistettavissa itkuksi, mutta se ei silti kuullostanut yhtään ihmisen itkulta.
"Mikä sinulle nyt tuli? Mitä olet vailla?", Joakim vaikeroi vauvan itkun sekaan. Aikansa yritettyä rauhoitella vauvaa, melkein itsekin purskahtaen itkuun samalla, hän tajusi vauvan olevan ruokaa vailla.

Joakim nappasi tuttipullon lipaston päältä ja tarjosi sitä kokeeksi vauvalle. Tämä rauhottui heti ja alkoi tyytyväisenä juomaan pullosta. Joakim huokaisi helpotuksesta. Ehkei vanhemmuus olisikaan niin vaikeaa, kuin hän oli luullut.

Syötettyään vauvan Joakim tajusi, ettei hän ollut vielä antanut vauvalle nimeä. Vauva oli poika, joten hänen pitäisi keksiä poikalapselle sopiva nimi. Joakim kävi mielessään läpi eri nimiä, kunnes keksi mieleisen.
"Mitä pitäisit siitä, jos nimesi olisi Mikhail?", Joakim kysäisi vauvalta, joka vain heilutteli käsiään ja jokelsi iloisesti.
"Taidat pitää siitä nimestä, kun noin iloinen olet.", Joakim naurahti ja hieroi nenäänsä Mikhailin vatsaan saaden tämän nauramaan.

"Nyt on sinun aika mennä lepäämään pikkuinen. Tämä on ollut raskas päivä meille kummallekkin, ja tämä on vasta sinun ensimmäinen päiväsi täällä.", Joakim sanoi laskiessaan Mikhailin hellästi kehtoon. Hän silitteli Mikhailia niin kauan, kunnes tämä nukahti, ja hipsi sitten hissukseen pois makuuhuoneesta.

Joakimin kuriseva vatsa muistutti tätä, ettei hän ollut kerennyt syömään yhtikäs mitään kaiken tämän hässäkän keskellä, ja suuntasikin jääkaapille hakemaan salaattia. Samalla kun hän hotki salaattia kitusiinsa Joakim kävi läpi päivän tapahtumia päänsä sisällä. Hän oli yllättynyt siitä, kuinka rauhallisesti hän oli ottanut sen, että hänellä olikin nyt yhtäkkiä vauva. Hän ei oikeastaan edes viitsinyt jäädä miettimään vauvan yllättävää olemassaoloa, sillä sille ei voinut kumminkaan mitään enää tehdä. Sen sijaan häntä huoletti se, mitä hän tekisi töiden suhteen. Hän ei voisi jättää Mikhailia kotiin yksin työpäivän ajaksi, mutta ei myöskään voinut viedä tätä mukanaan töihin. Hän ei myöskään halunnut kenenkään ulkopuolisen tietävän Mikhailista, joten lapsenvahdinkin palkkaaminen ei tulisi kyseeseenkään.

Lopulta hän tuli siihen tulokseen, että hän joutui jäämään pois töistä joksikin aikaa. Hän päätti näpytellä sähköpostin pomolleen, missä selittäisi joutuvansa lähtemään pois toiseen kaupunkiin sairaan sukulaisen luokse tätä hoitamaan. Hän toivoi pomon uskovan tämän, sillä ei hän voinut totuuttakaan kertoa. Hän myös toivoi, ettei pomo alkaisi kyselemään hirveästi asiasta, ja että hän voisi tästä yllättävästä ja pitkästä poissaolosta huolimatta vielä jatkaa kyseisessä työssä.
Lähetettyään sähköpostin Joakim vielä hetken ennen nukkumaanmenoa lueskeli netin mammapalstoilta kaikenlaista vauvan hoidosta, jotta tietäisi, mitä hän tekisi Mikhailin kanssa.

Seuraavana aamuna Joakim sai karun herätyksen, kun Mikhail alkoi parkumaan alienmaista itkuaan kukonlaulun aikaan. Joakim nousi hyvin vastahakoisesti ylös mumisten kirosanoja.

"Hyhhyh, kylläpä täällä haisee.", Joakim piteli nenäänsä miettien, että kumpihan tässä haisi pahemmalta, hän vaiko Mikhail. Hän alkoi vaihtamaan vaippaa, ja joutui pähkäilemään miten päin se vaippa pitäisi laittaa. Mutta kyllä se lopulta paikoilleen meni, että taisi hän jotain tehdä oikein.

Vaipanvaihdosta selvittyään ja kylvyssä käytyään Joakim kävi katsomassa postin. Sinne oli tullut laskuja...

... sekä mystinen paketti. Joakim käänteli pakettia kädessään, mutta ei löytänyt mitään tietoa sen lähettäjästä.

Paketin sisältä löytyi vain nukke, eikä siinäkään ollut mukana lähettäjästä tietoa. Todettuaan nuken täysin turvalliseksi hän antoi sen Mikhailille. Mikhailin silmät aukenivat oikein isoiksi, kun tämä näki nuken, ja sitten hän alkoi hymyilemään ja hamuamaan nukkea käsillään. Joakim asetteli nuken Mikhailin vierelle kehtoon.

*****

Ajan kuluessa alkoi työttömyys näkyä arjessa. Joakimia vaivasi jatkuva nälkä, mutta kaikki ruuat kerkesivät yleensä pilaantua ennen kuin hän kerkesi niitä syömään. Hänen ateriansa muodostuivatkin usein pelkästään kuivasta leivästä. Kaiken kukkuraksi kylpyhuoneen hanakin päätti mennä rikki, eikä Joakimilla ollut varaa soittaa putkimiestä sitä korjaamaan, vaan hän joutui korjaamaan sen itse.

Mutta kaiken tämän kurjuuden keskellä oli Mikhail Joakimin päivänloisteena. Mikhailin takia Joakim jaksoi kaikki vastoinkäymiset, mitä elämä hänen eteensä heitti.

Eräänä iltana Mikhailia nukuttaessaan sohvalla Joakim katseli ikkunasta ulos ja sai idean, joka toisi pientä apua hänen rahapulaansa.

"Aivan, miksen tätä heti keksinyt.", hän mutisi itselleen.

Joakim nimittäin muisti, että hänellä oli kasveja kasvamassa takapihalla. Hän voisi myydä netin välityksellä kasvimaan anteja lähikauppaan, ja ansaita näin vähän ylimääräistä rahaa poistumatta kotoa.

*****

"Oletpas sinä virkeänä tänä aamuna.", Joakim oli päästämässä malttamatonta Mikhailia pois kehdostaan. Tämä oli kasvanut kuin hujauksessa jo niin isoksi, että Joakim oli joutunut tilaamaan tälle ahkerasti uusia vaatteita.

Alettuaan tienaamaan kasvimaan antimilla alkoi elo Tähtivaaroilla sujua huomattavasti jouhevammin, eikä Joakimin tarvinnut enää elää kurjuudessa. Kun ei ollut enää rahahuolia, Joakim pystyi nyt täysin nauttimaan isyydestään ja viettää huoletta aikaa Mikhailin kanssa. He söivät joka päivä yhdessä, opettelivat käyttämään pottaa ja lukivat satuja. He myös nukkuivat usein päiväunia koko perheen voimin. Illat kuluivat sitten taas leikkimiseen ja kävelyn opetteluun.

Joakim otti Mikhailin mukaansa jopa puutarhaa hoitamaan mennessään, sillä hän ei halunnut laskea tätä silmistään hetkeksikään. Hän nimittäin pelkäsi koko ajan, että joku vielä tulee ja vie Mikhailin mennessään. Tätä tunnetta ei helpottanut Joakimin alati kasvava mökkihöperyys, joka johtui siitä, ettei hän poistunut kotoa ollenkaan moneen kuukauteen. Hän hoiti kaiken netin kautta ruokaostoksista lähtien, joten hän ei nähnyt muita ihmisiä ollenkaan lähettejä lukuunottamatta.

Eräänä iltana laitettuaan Mikhailin nukkumaan Joakim sai yllättäen puhelun. Vastattuaan siihen hän kuuli pirteän äänen puhuvan luurin toisessa päässä: "Hei, soitan Sunset Valleyn tiedekeskuksesta. Soitin kysyäkseni, olisitteko kiinnostunut olemaan koehenkilömme eräässä tutkimuksessa? Tutkimus liittyy uuteen laitteistoon, jota käytettäisiin avaruuden tutkimiseen.".

"Koehenkilöksi? Enpä oikein tiedä... Mistä oikein keksitte minulle soittaa?", Joakim kysyi epäilevästi.

"Teidän tiedot otettiin ylös, kun ilmoititte löytäneenne uuden tähden. Arvelimme, että koska näemmä muutenkin tutkitte taivasta, haluisitte ehkä osallistua tähän tutkimukseen. Tämä on tietenkin täysin vaaratonta, tämä kyseessä oleva laite on hieman kuin kaukoputki.", soittaja selitti. Joakim oli hetken vaiti ja mietti, pitäisikö hänen suostua. Häntä kyllä alkoi nyt kiinnostamaan kovasti tämä kyseinen laite.

"Haloo, oletteko vielä siellä?", ääni herätti Joakimin ajatuksistaan.

"O-olen. Minä vain jäin hetkeksi miettimään asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että haluan päästä testaamaan sitä laitetta.", Joakim vastasi.

"No mutta, se on hyvä juttu! Sopisiko teille tulla tänne tutkimuskeskukselle ylihuomenna kello 12?", soittaja kysyi.

"Öö, no, eiköhän se sovi.", Joakim vastasi. Soittaja kiitti Joakimia yhteistyöhön suostumisesta ja päätti puhelun. Joakim tuijotti puhelintaan miettien, tekikö sittenkin oikein suostuessaan tähän. Hän joutuisi jättämään Mikhailin kotiin, ja joutuisi palkkaamaan jonkun vieraan tätä hoitamaan. Toisaalta hän kaipasi kipeästi muutakin tekemistä, kuin kotona kyhjöttämistä taaperon kanssa.

Seuraavana aamuna Joakim pyöri hermostuneena eteisessä puhelin kädessään. Hänen pitäisi soittaa lapsenvahteja välittävään palveluun, jotta saisi Mikhailille seuraavalle päivälle lapsenvahdin. Puolisen tuntia emmittyään, ja melkein jo peruen koehenkilökeikkansa, hän viimein otti itseään niskasta kiinni ja soitti palveluun. Lapsenvahdin saaminen kävikin yllättävän helposti lopulta, ystävällinen nainen luurissa lupasi, että lapsenvahti saapuisi paikalle huomenna kello 11.

Ja niin siinä kävikin, että seuraavana päivänä tasan kello 11 Tähtivaarojen ovikello soi. Joakim kantoi Mikhailin eteiseen ja päästi lapsenvahdin hieman epäröiden sisälle. Vaikka ovesta sisään tullut nuori oranssihiuksinen tyttö näytti harmittomalta, oli Joakim hieman varautunut.

"Hei, olen Candy Ashleydale. Minut lähettiin tänne lapsenvahtipalvelusta.", tyttö esittäytyi.

"Hauska tutustua. Minä olen Joakim Tähtivaara, ja tässä on Mikhail, jota sinun olisi tarkoitus vahtia.", Joakim pakotti itsensä hymyilemään esittäytyessään, ja koitti parhaansa mukaan rauhoittua.

"Hei Mikhail!", Candy kääntyi lattialla pyörivän taaperon puoleen hymyillen, mutta sitten hänen hymynsä hyytyi.
"Hänhän on... hän on vihreä?!", Candy totesi järkyttyneesti.
"Aa niin, tuota noin...", Joakim takelteli yrittäen keksiä järkevää selitystä Mikhailin vihreydelle.
"Aivan niin! Tai siis, Mikhaililla on, tuota, eräs harvinainen synnynnäinen poikkeama. Sen takia hänen ihonsa on vihertävä.", Joakim selitti, ja toivoi sen menevän läpi.
"Ai anteeksi, en tiennyt. Vaatiiko tämä poikkeama jotain erityistä hoitoa tai jotain muuta, mistä minun pitäisi tietää?", Candy kysyi.
"Hän on kyllä ihan muuten normaali lapsi, eli hän ei tarvitse mitään erityistä hoitoa tai muuta. Mutta nyt minun pitää lähteä, pidä hyvää huolta hänestä.", Joakim vilkuili kelloaan ja oli jo puoliksi ulkona ovesta pakenemassa lisäkysymyksiltä.
"Lupaan pitää hyvää huolta hänestä, ei tarvitse olla huolissaan siitä.", Candy huikkasi ennen kuin ovi sulkeutui.

Joakim oli hieman hermostunut ja jännittynyt kävellessään kohti tutkimuskeskusta. Osittain hermostuneisuus johtui siitä, että Mikhail oli ensimmäistä kertaa ikinä jonkun vieraan hoteissa. Hän kävi päässään läpi kaikenlaisia kauhuskenaarioita, mitä voisi tapahtua, mutta joutui työntämään ajatuksensa syrjään astuessaan ovista sisään.

Muutaman tunnin kuluttua tutkimuskeskuksen ovista astui hymyilevä Joakim. Hän oli päässyt testaamaan laitetta, joka toimi kuin kaukoputki, mutta se puettiin päähän kuin kypärä. Hän olisi voinut jäädä testaamaan laitetta vaikka koko loppupäiväksi, koska sitä oli niin paljon helpompi käyttää kuin tavan kaukoputkea, mutta samalla hän kaipasi jo kovasti päästä takaisin kotiin poikansa luo. Joten hän lähti tutkimuskeskukselta 600 simelonia rikkaampana katsomaan, miten Mikhail on pärjännyt lapsenvahdin kanssa.

Heti taksin pysähdyttyä hänen talonsa eteen Joakim syöksyi ulos autosta, ja pinkaisi juoksuun. Hän näki makuuhuoneen ikkunassa Candyn, ja suuntasi sinne. Hänen astuttua makuuhuoneeseen Mikhail kääntyi katsomaa tätä lattialta, ja alkoi äännellä iloisesti ja ojentaa käsiään kohti Joakimia.
"Ai hei, sinä tulitkin jo takaisin.", Candy katsahti Joakimiin hymyillen ja jatkoi: "Meillä oli täällä oikein rattoisaa, leikimme tässä juuri äsken taputusleikkiä.".
"Se on hyvä kuulla. Mikhail näyttääkin oikein iloiselta ja tyytyväiseltä.", Joakim totesi.

"Noniin, ennen kuin lähdet, niin pitäisi varmaan keskustella maksusta. Paljonko olen velkaa?", Joakim kysyi.
"Katsotaan, olin töissä noin kolme tuntia, eli se tekisi sitten 30 simelonia.", Candy ynnäili.
"Selvä, tässä ole hyvä.", Joakim ojensi rahat Candylle, joka työnsi ne taskuunsa. Candy oli jo lähdössä, kun Joakim pysäytti hänet.
"Hei muuten, olisiko mitenkään mahdollista, että et kertoisi kenellekkään Mikhailin, tuota, poikkeamasta?", Joakim katsoi Candya anovasti.
"Jos niin haluat. Eipä minulla olekaan tapana kertoilla vahtimieni lapsien asioista muille.", Candy vastasi hymyillen. Joakim hymyili takaisin huojentuneena ja päästi sitten Candyn lähtemään kotiin.

*****

Aika kului kuin siivillä, ja pian olikin erään pikku nyytin syntymäpäivä. Joakim katsoi haikeana tuhisevaa Mikhailia. Hän ei voinut uskoa, että aika oli kulunut näin nopeasti.

Hän ei olisi halunnut millään herättää nukkuvaa Mikhailia, mutta kakku oli jo valmiina odottamassa keittiössä, joten hän joutui keskeyttämään tuhisijan unet.

Hän kantoi Mikhailin keittiöön ja vei tämän kakun luo.

"Katsohan, millaisen kakun olen sinulle hankkinut. Ja katso, siinä on kynttiläkin. Puhalletaanko se yhdessä sammuksiin?", Joakim kysyi Mikhaililta, joka hymyili leveästi ja hamuili kakkua kohden.

"Okei, nyt puhalletaan sitten. Yksi, kaksi, kolme!", Joakim laski ja sitten he puhalsivat.

Ja näin Mikhail ikääntyi lapseksi.

Joakim ja Mikhail kävivät pöydän ääreen syömään kakkupalojaan. Vaikka tämä oli iloinen hetki Mikhailin elämässä, Joakim ei osannut täysin iloita tämän ikääntymisestä. Hän mietti jo tulevaa. Hän mietti, voisiko Mikhail käydä koulua muiden lasten kanssa, vaikka olikin niin paljon erilainen kuin muut. Sopeutuisiko Mikhail edes muiden ihmisten joukkoon vietettyään kaiken aikansa vain Joakimin kanssa pikaista hetkeä Candyn kanssa lukuunottamatta?

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pitkästä aikaan kerkesin kirjoittaa jotain, näemmä noin nelisen kuukautta siitä kun viimeksi jottain julkaisin :D . Mutta on ollut vähän kiireitä koulun kanssa, niin on vähän jäänyt tämä tarina taka-alalle. Nyt tosin kesällä luulisi kerkeävän kirjoitella ehkä toisenkin osan lisää ^^ .

Tässä vielä lähikuva Mikhailista ja hänen tietonsa:

Mikhail Tähtivaara

Piirteet: Arjen sankari, Hyvä, Pummi

Suosikit: Tofuhodari, Latino, Punainen

Horoskooppi: Kauris