Osa 4: Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Koska Tähtivaarojen taloudessa ei ollut kuin yksi sänky, Joakim päätti antaa Mikhailin nukkua hänen sängyssään...

... Kun hän taas itse nukkui sohvalla. Toista yötä hän ei kyllä nukkuisi tällä epämukavan pienellä sohvalla, vaan hän menisi heti seuraavana päivänä ostamaan sängyn Mikhailille.

Aamulla herättyään Joakim pohti, mitä hän tekisi kehdolle. Hänellä ei ollut aikomustakaan hankkia enää toista lasta, joten hän ei sitä enää tarvitse. Hän päätti, että olisikin parasta myydä se samalla kun menisi sänkyostoksille, ja käyttää siitä saadut rahat uuteen sänkyyn. Koska Mikhail vielä nukkui, hän ei kehdannut lähteä heti kaupungille, vaan päätti odottaa että tämä heräisi ensin.

Jonkin ajan päästä Mikhail sitten heräsi. Mikhail tallusti olohuoneeseen tervehtimään isäänsä, mutta tätä ei näkynytkään siellä. Käveltyään ikkunan luo Mikhail huomasikin, että hänen isänsä oli mennyt puutarhaa hoitamaan. Hän päätti mennä myös ulos kysymään isältään, josko tämä tarvitsisi hänen apuaan siellä.

"Huomenta isä! Tulin katsomaan, olisiko sinulla tarvetta apulaiselle.", Mikhail huikkasi isälleen. Juuri sillä samalla hetkellä alkoi satamaan vettä.

"Kas, huomenta! Ei sinun tarvitse jäädä tänne vesisateesseen, selviän kyllä yksinkin. Joku toinen kerta sitten.", Joakim hymyili Mikhailille, joka näytti ensin hieman pettyneeltä mutta piristyi sitten.
"Selvä, menen sitten sisälle leikkimään.", Mikhail tokaisi ja lähti juoksemaan sisälle ennen kuin kastuisi litimäräksi.

Päästyään sisälle Mikhail jähmettyi eteiseen. Heidän olohuoneessa hääräsi joku tai jokin, Mikhail ei ollut aivan varma oliko kyseessä ihminen.
"Kuka sinä olet ja mitä teet täällä?", Mikhail kysyi.

"Ooh Mikhail! Hei! Olen Poppis, sinun erityisystäväsi.", omituisesti elehtivä nukkemainen olento esittäytyi.

"Minun erityisystävä? Mitä se tarkoittaa?", Mikhail kysyi hämmentyneenä.
"Muistatko sen nuken, jolla olet leikkinyt syntymästäsi lähtien? No, se nukke olen minä. Ja nyt olen sinun erityisystäväsi, ja vain sinä voit nähdä minut.", Poppis selitti. Mikhail katsoi Poppista ensin hieman epäilevästi, mutta hymyili sitten lopulta.
"Siistiä! En malta odottaa, että pääsen kertomaan isälle tästä.", Mikhail hihkui.

"Ei ei ei ja vielä kerran ei. Et voi kertoa minusta kenellekkään. Katsos, kun kukaan muu ei näe minua, niin minun olemassaolooni on vaikea myös uskoa. Pidetään siis tämä meidän välisenä salaisuutena.", Poppis sanoi. Mikhail nyökkäsi, hänkin tajusi, että ei hän välttämättä itsekkään uskoisi jos ei näkisi Poppista.

Joakim tuli sisälle saatuaan hommat puutarhassa tehtyä. Hän pysähtyi katsomaan, kuinka Mikhail elehti ja höpötteli yksinään.

"Hei mitä sinä täällä yksinäsi höpiset?", Joakim kysyi. Mikhail säpsähti isänsä nähdessään.
"Ööö, minä... Minä vain leikin.", Mikhail selitti änkyttäen. Joakim katsoi vaivautuneesti kiemurtelevaa poikaansa, mutta uskoi selityksen.
"No, sinä voit jäädä tänne jatkamaan leikkimistä, niin minä käyn sillä välin katsomassa, jos meidän sänkypulmaan löytyisi ratkaisu.", Joakim sanoi ja lähti tilaamaan taksia.

Päästyään kaupungille Joakim suuntasi kauppaan katselemaan sänkyjä. Hän päätyi hankkimaan kerrossängyn, sillä makuuhuoneessa oli jo valmiiksi vähän tilaa, ja kaksi erillistä sänkyä veisi loputkin siitä tilasta. Hän sopi, että hänen vanha sänkynsä ja kehto vietäisiin pois samalla, kun uuden sängyn osat tuotaisiin. Vanhasta sängystä ja kehdosta myös hyvitettäisiin vaihdossa hieman pois kerrossängyn hinnasta.

Kotiin päästyään ja kerrossängyn osien saapuessa Joakim ja Mikhail alkoivat yhdessä tuumin sitä kasaamaan, ja se saatiikiin nopeasti kasaan.
"No niin, nyt se on valmis. Ja katso, hankin sinulle uuden peitonkin, pidätkö siitä?", Joakim kysyi. Mikhail katsoi punaista avaruusteemaista peittoa yläpedissä.
"Se on tosi siisti! Kiitti isä.", Mikhail hihkui.
Kun heillä oli nyt omat sängyt, missä nukkua, pystyivät he hyvillä mielin painua pehkuihin.

Kun Mikhail heräsi seuraavana aamuna, odotti häntä yllättävä näky ikkunassa. Hän hieraisi silmiään ja meni sitten ikkunaan ihmettelemään.

"Mitä ihmettä tuo valkoinen juttu on? Ja miten sitä on noin paljon?", Mikhail mietti ja tuijotti silmät pyöreinä maata peittävää valkeutta.
"Isä herää! Miksi ulkona on niin valkoista?", Mikhail herätteli Joakimia.

"Mih... Mitä sanoitkaan?", unenpöpperöinen Joakim kysyi kammetessaan itseään sängystä.
"Miksi kaikki on ihan valkoista?", Mikhail toisti.

"No kappas, mites se on noin lunta satanut? Eilen oli vielä ihan lämmintä.", Joakim ihmetteli vilkaistuaan itsekin ikkunasta. Mikhail kääntyi katsomaan isäänsä kysyvä ilme kasvoillaan.
"Niin katsos, tuo valkoinen asia tuolla ulkona on lunta. Se on sellaista kylmää juttua, jota talvisin tulee pilvistä sateen sijaan.", Joakim selitti ja demonstroi käsillään lumisadetta.
"Vau, kuullostaa jännältä.", Mikhail oli ihan ihmeissään. Joakim sai päähänsä ajatuksen.
"Hei, käyhän pukemassa päällesi paksut vaatteet, niin mennään pihalle tekemään lumiukko.", Joakim ehdotti. Mikhail innostui ajatuksesta ja riensi vaatelipastolle penkomaan esille talvivaatteita.

"Juuri noin, pyöritä siitä oikein kunnon pallo.", Joakim kannusti Mikhailia, joka pyöritteli lumiukolle pohjaa. Mikhail oli täysin täpinöissään päässessään ensi kertaa kosketuksiin lumen kanssa. Se oli hänestä ehkä kaikkein ihmeellisin asia maailmassa.

"Annas kun isäukkosi auttaa.", Joakim ei enää malttanut pitää näppejään kurissa, vaan alkoi auttamaan lumiukon teossa. Hän oli melkein yhtä innoissaan kuin Mikhail, sillä hän ei ollut moneen vuoteen tehnyt lumiukkoa. Nyt hänen mieleensä tulvivat kaikki lapsuusajan muistot, kun hän oli itse oman isänsä kanssa tehnyt pihan täyteen lumiukkoja.

"Nyt se on, tuota noin, valmis. Kai?", Joakim totesi katsellessaan tummaa hahmoa, jonka pitäisi olla lumiukko. Ehkä he olivat hieman päästäneet luovuutensa liikaa valloilleen lumiukkoa koristellessaan.
( Pakko nyt huomauttaa, että toivottavasti tämä ei ole mikään enne, kun Mikhail oppi ensimmäisenä tekemään viikatemies-lumiukon xD. )

Kun lumiukko oli saatu valmiiksi, Joakim näytti Mikhailille miten lumienkeli tehdään.
"Huiii kun tuntuu hassulta, lumi on niin pehmeää.", Mikhail hihkaisi maatessaan selälteen hangessa käsiään ja jalkojaan heilutellen.

Noniin, minä taidan tästä mennä sisälle lämmittelemään.", Joakim tokaisi ja oli jo lähdössä kävelemään pois, kun Mikhail nykäisi tätä hihasta. Joakim pysähtyi ja Mikhail ojensi kätensä haliin. Joakim hymyili lempeästi ja kaappasi poikansa kunnon karhuhaliin.
"Kiitos isä, kun opetit minulle kivoja juttuja tänään. Minulla oli todella hauskaa.", Mikhail sanoi ja rutisti oikein kovasti.
"Eipä mitään, ilo oli kokonaan minun puolellani. Mutta nyt minun pitää päästä sisälle, ennen kuin varpaani jäätyvät kokonaan. Älä sinäkään sitten ihan täysin itseäsi kylmetä.", Joakim sanoi.
"En en.", Mikhail hymyili leveästi.

Joakimin hävittyä sisälle Poppis ilmaantui kuin tyhjästä paikalle.
"Hei Poppis, haluatko tehdä lumiukon kanssani?", Mikhail kysyi.
"Joo! Tehdään oikein hieno ukko.", Poppis hypähti riemusta, ja kaksikko alkoi pyörittelemään palloja yhdessä.

"Kuuluuko sen näyttää tältä? Se on hieman pelottavan näköinen.", Poppis katseli epäluulisena heidän tekelettään. Siitä tuli samanlainen kuin siitä lumiukosta, jonka Mikhail oli tehnyt Joakimin kanssa.
"Kyllä se on ihan hyvä lumiukko.", Mikhail sanoi ylpeänä.
"No jos kerta niin sanot.", Poppis kohautti olkapäitään.

*****

Parin viikon päästä Mikhailin tallustaessa keittiöön aamupalalle, odotti siellä pöydällä ruuan sijasta iso läjä kirjoja.

"Huomenta päivää! Katsos mitä minä olen hankkinut.", Joakim viittoi kohti kirjoja.

"Huomenta. Mitä kirjoja nuo ovat?", Mikhail kysyi uteliaana.

"Niiden avulla me alamme opiskelemaan kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita. Opetan sinua myös lukemaan ja kirjoittamaan, jotta voit sitten itse lukea erillaisista asioista.", Joakim selitti innoissaan.

"Siistiä! Voidaanko aloittaa heti?", Mikhail katsoi isäänsä silmät tuikkien. Hän oli erityisen innoissaan siitä, että oppisi viimein lukemaan. Tähän asti hän oli nimittäin vain tyytynyt selailemaan kirjahyllyn kirjoja, koska ei ymmärtänyt mitä niissä luki.

Ja niin alkoi ahkera opiskelu. Monen viikon ajan Joakim käytti päivästä muutaman tunnin opettaakseen Mikhailille lukemista ja kirjoittamista, ja vähitellen myös matematiikkaa, luonnontiedettä sekä fysiikkaa ja kemiaa.

Mikhail oppi todella nopeasti hänelle opetetut asiat, ja pian hänet löysikin aina kirja kädestä lukemassa milloin mistäkin. Toinen asia, jota hän teki paljon, oli muistiinpanojen kirjoittaminen ja omien havaintojen pohtiminen. Välillä hän keskusteli näistä havannoistaan Joakimin kanssa, ja sitten he yhdessä pohtivat niitä ja kävivät kiivaita keskusteluita.

Kun Mikhail pystyi jo itsenäiseen opiskeluun, Joakim oli alkanut harkita töihin palaamista. Niinpä hän päätti yksi päivä soittaa pomolleen asiasta.

"No hei, Joakim Tähtivaara tässä soittelee. Olen nyt palannut takaisin kaupungiin, ja halusin sellaista asiaa tiedustella, että vieläkö minulla olisi mahdollisuus päästä sinne takaisin töihin. Tiedän, että olen ollut todella pitkään poissa ja lähtönikin tuli niin yllättäen silloin, mutta olisin hyvin kiitollinen jos voisin jatkaa siellä työskentelyä.", Joakim selitti.

"Lähtösi oli kyllä silloin hyvin yllättävä, ja ilmoitus tuli todella lyhyellä varoitusajalla. Moni muu esimies varmasti vastaisi kieltävästi, mutta meillä on kyllä täällä jatkuva työvoimapula, joten otan sinut kyllä ilomielin takaisin. Tosin vain sillä ehdolla, että lupaat vastaisuudessa ilmoittaa hyvissä ajoin, jos päätät lähteä jonnekkin.", pomo vastasi.

"Oikeastiko? Voi et tiedäkään, kuinka iloinen olen tästä! Kiitos todella paljon!", Joakim melkein hypähti kuullessaan ilouutisen.

Puhelun päätyttyä Joakim istuutui Mikhailia vastapäätä pöydän ääreen.

"Malttaisitko hetkeksi keskeyttää lukemisen, haluaisin nimittäin puhua sinulle eräästä asiasta.", Joakim sanoi. Mikhail laski kirjan pöydälle ja käänsi huomionsa Joakimiin.

"Soitin tuossa äsken erään puhelun, ja huomisesta lähtien minä aloittaisin työskentelemään iltaisin.", Joakim aloitti.

"Minne sinä olet menossa töihin?", Mikhail kysyi.

"Minä menen hautuumaalle töihin.", Joakim vastasi. Mikhail näytti mietteliäältä.

"Kuinka kauan sinä sitten olet poissa? Käytkö siellä joka ilta? Kerkeätkö sinä opettamaan minulle asioita enää?", Mikhail puhkesi kyselemään.

"Kyllä minulla on sinulle vielä aikaa. En olisi poissa kuin muutaman tunnin, ja minulla on kaksi vapaapäivää viikossa.", Joakim vastasi.

"No hyvä. Olisi ollut ihan mälsää, jos et olisi kerennyt enää olemaan minun kanssani.", Mikhail sanoi huojentuneena ja palasi sitten takaisin kirjansa ääreen.

Seuraavana iltana oli sitten Joakimin aika lähteä töihin.

"Olehan sitten kiltisti täällä. Ja muista pysyä kotipihalla, ja älä avaa ovea vieraille. Muista myös syödä iltapalaa.", Joakim hössötti.

"Juu juu, kyllä minä pärjään. En ole mikään vauva enää. Ja olenhan minä ollut täällä yksin sillon, kun sinä olet käynyt kaupassa.", Mikhail totesi.

"Niinhän sinä olet ollut, mutta nyt olen hitusen pidempään poissa kuin kaupassa käydessä. Ah, kimppakyyti tulikin jo, nyt pitää lähteä.", auton tööttäys keskeytti Joakimin höösäämisen. Joakim halasi Mikhailia vielä ennen lähtöä ja muistutti vielä toisen kerran tätä olemaan kiltisti.

"Hei hei isä, nähdään sitten kun tulet takaisin.", Mikhail huikkasi kun Joakim lähti ovesta.

Auton kaarrettua pois näköpiiristä, Mikhail puki päälleen ulkovaatteet ja meni ulos tekemään lumiukkoa. Poppis ilmaantui taas kuin tyhjästä ja alkoi auttamaan Mikhailia lumiukon teossa.

"Mihin isäsi lähti?", Poppis kysyi.

"Hän lähti töihin hautuumaalle. Hän on poissa muutamisen tuntia.", Mikhail vastasi ystävälleen nostaessaan lumiukon päätä paikoilleen.

Saatuaan lumiukon valmiiksi Poppis yllättäen vain hihkaisi: "Ota kiinni jos saat!", ja pinkaisi juoksuun. Mikhail jäi hölmistyneenä tuijottamaan ystävänsä perään, kunnes tajusi lähteä tämän perään.

"Odotas vaan, täältä minä tulen!", Mikhail huusi ja kiihdytti vauhtiaan.

"Nännännää!", Poppis vain lallatti.

Aikansa juostuaan Mikhail sai viimein Poppiksen kiinni.

"Ha, kiinni jäit.", Mikhail sanoi huohottaen.

"Sait minut kiinni vain, koska annoin sinun tehdä niin.", Poppis puuskahti ja mutristi suutaan. He katsoivat hetken toisiaan ja repesivät sitten nauramaan.

"Hei, mitä sanoisit, jos mentäisiin seikkailemaan hieman tuonne tien toiselle puolelle metsään?", Mikhail ehdotti.

"Mutta eikö isäsi ole kieltänyt sinua poistumasta pihalta?", Poppis kysyi.

"Niin on, mutta isä ei ole nyt täällä vähään aikaan. Jos palaamme ennen kuin hän tulee töistä, hän ei koskaan saa tietää, että rikoin kieltoa.", Mikhail virnisti.

"Minä en kyllä haluaisi lähteä minnekkään, on niin hämärääkin jo.", Poppis vastasi vaitonaisesti.

"No jää sitten tänne, mutta minä haluan tutkia ympäristöä nyt, kun siihen on mahdollisuus.", Mikhail töksäytti ja lähti sitten juoksemaan tien yli. Poppis jäi katsomaan tämän perään huolestunut ilme kasvoillaan, kunnes katosi näkymästä.

Mikhailin päästyä tien toiselle puolelle metsän reunalle, hän pysähtyi. Hän alkoi miettimään, että kannattiko tämä sittenkään. Olisko parempi vain palata äkkiä kotiin? Mutta toisaalta hän oli utelias näkemään, mitä kaikkea jännää kodin ulkopuolella oli.

Mikhail kävi kiivasta sisäistä keskustelua itsensä kanssa. Lopulta utelias puoli voitti tottelevaisen puolen, ja Mikhail lähti juoksemaan aina vain kauemmas ja kauemmas, kadoten lopulta kokonaan kukkulan taakse.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nyt on kunnon kirjoitusputki ollut päällä, kun iski inspiraatio tämän tekoon :D. Seuraavan osan luonnosversioikin on melkein jo kirjotettu, eli sekin saattaa ilmestyä tässä lähipäivien aikana, ellei tule jotain muuta tekemistä.